sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Polar Enduro Cup Muhoksella

Saatellessani poikaani nukkumaan hän kysyi minulta unisten silmiensä välistä: “Isi, mistä on parhaat lauantait tehty”? Yhtään empimättä vastasin hänelle: “Poikani. Parhaat lauantait on tehty auringonpaisteesta, makkaranpaistosta, hyvästä seurasta ja ennen kaikkea endurolla ajosta”.
“Isi, isona minäkin haluan vain ajaa enduroa!”, vastasi poika ja nukahti hymy kasvoillaan.


Lasten suusta kuulee totuuden ja myönnettävä on, että ajopäivä Muhoksella oli hieno! Tiimi oli melkein kokonaan paikalla, vain Jukkis pukeutui lauantaina Yoko Yuha -puvun sijasta jämynä surupukuun. Muhoksella on noin 2,7km enskaspoori, josta puolet peltopyöritystä ja puolet metsää. Kierroksia jouduttiin/saatiin lyhyellä radalla ottamaan toistakymmentä.


Pietun pyörä sai etuajassa uudet tarrat, siitä pientä esimakua miltä muut tulevat kohta näyttämään, kunhan saadaan uudet muovit alle! Pietullakin ajo kulki hienosti viidennen sijan nurkille.



Ajanotossa oli hieman haasteita, mutta selvääkin selvempää oli Jussin voitto, taas! Polvileikkaus taisi tehdä vaan hyvää, mies on ihan liekeissä! Kuvassa mies, joka ei tullut Muhokselle leikkimään vaan ajamaan. Jussi sai pidettyä ajon vakaana, ainoastaan yhdellä kierroksella kertyi puoli minuuttia ylimääräistä ohjelmaa, aikojen ollessa muutoin vakaita.



Sami oli myös kovassa iskussa, ehkä vähän liiankin kovassa kun pienet kaatuilut verottivat kokonaisaikaa kolmanneksi. Sami kiskaisi myös päivän pohja-ajan yhdelle kierrokselle! Illan Sami aikoi viettää peilin edessä, mutta nou hätä hei, me tiedetään että siellä on paukkuja reservissä!


Sami lennättää.


Hemppa oli mukana varustetesteissä, uusien liukupohjien koeajossa sekä mediapartiossa uuden kameran (puhelimen) kanssa. Kiitos Hempalle hienoista kuvista! Tuloksena siis DNF, koska kuvaukseen uhrautui jokunen kierros.

Jukka on juhlinut kaamosta sohvan pohjalla melkeimpä GGN:n jälkeen. Nyt kaamos on selätetty ja mies on taas virtaa täynnä! Rutiinin puutteessa kisa oli puoliksi lämmittelyä, mutta loppua kohti myös todellista taistelutahtoa alkoi löytymään. Jukka pitää Pietun kanssa vielä kiinni 2T:n mahdista (I love the smell of two-stroke in the morning) ja pehmeälle säädetty pyörä toimi hienosti.




Tästä kukin tykönään pohtii mihin pitää keskittyä ja viikon päästä on koko tiimi tulessa Karkkilan endurokisoissa. Silloin ajetaan tosissaan!


Voittajan vauhti lähtee päästä, mutta vaatii kropan mukaan. Voitto on kokonaisuuden summa ja kokonaisuus koostuu voittoisista palasista. PKP Racing Team luottaa seuraaviin huippunimiin kokonaisuuden rakentamisessa
Motokeidas - täällä yhdistyy valikoma, laatu, toimitusnopeus, hyvä palvelu ja edullinen hinta.
Allright - Täältä paras valikoima tarvikkeita ja varusteita
Satapiikki - Paras laatu renkaissa = Paras pito
PowerMining.fi - Kalliotyöt vankalla ammattitaidolla
Iskarivelho Marko "Excel" Kivimäki hoitaa meidän alustat huippuiskuun

Lisää Hempan kuvia täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti